Ford-Freak Club of Finland FFCF Ry

Ford-Freak Club of Finland ry on rekisteröity yhdistys, jonka tavoitteena on kerätä yhteen amerikkalaisten Ford, Mercury, Lincoln ja Edsel  autojen harrastajia ja em. automerkeistä kiinnostuneita henkilöitä, sekä viedä eteenpäin iloista FoMoCo-sanomaa.

Ford-Freak Club of Finland ry on perustettu vuonna 1987. Kerhon jäsenyys ei edellytä auton omistamista, vaan myös aito kiinnostus em. automerkkejä kohtaan riittää.

FFCF ry julkaisee neljä kertaa vuodessa ilmestyvää noin 60-sivuista ( A5 kokoista ) FORD-FREAK MAGAZINE  kerholehteä. Lehden artikkelit ja kuvat käsittelevät melko laajasti autoharrastusta FoMoCo-autojen ympärillä. Lehdestä löytyy myös tekniikkaa ja rakentelutyylejä sivuavia juttuja.

FFCF ry:n jäseneksi voit liittyä milloin vain ottamalla yhteyttä kerhon johtokunnan jäseniin, tai Palaute-sivulla kerrotuilla tavoilla. Kerhon jäsenmaksu on 20 euroa vuodessa, eikä erillistä liittymismaksua ole. Jäsenen kanssa samassa taloudessa asuvien perheenjäsenten jäsenmaksu on 10 euroa. Perhejäsenet saavat jäsenkortin kuten varsinaiset jäsenetkin, mutta heille ei lähetetä erikseen jäsenpostia. Muuten jäsenedut ovat samat kuin varsinaisilla jäsenilläkin.

Ford-Freak Club of Finland ry osallistuu omalla osastollaan vuosittain useisiin autonäyttelyihin ja alan muihin tapahtumiin.  Lisäksi kerhon tapahtumiin kuuluvat muun muassa FREAK RACE kesätapahtuma Kouvolan tykkimäellä ja Ford Nationals kiihdyttely ja rata-ajo tapahtuma, joka järjestetään yhdessä Ford Mustang Owners Clubin kanssa Alastaron moottoriradalla 

   

Kerhon yhteystietoja

Ford-Freak Club of Finland Ry
PL 351
00531 Helsinki

www.ford-freak.org
ffcf@ford-freak.org

Tilitieto:
Sampo Hakaniemi 800019-652380

 

Johtokunta 2010

Puheenjohtaja                            

Kari Kylmäniemi

050 - 486 0311

Rahastonhoitaja, rekisteri

Nina Moilanen

040 - 555 1468

     

Jäsen

Sami Lahti

040-745 7667 

Jäsen

Timo Hyppönen

0500 - 644 331

Jäsen

Jyrki Peltonen

050-5465936

Jäsen

Seppo Kokko

040-5897 348

Jäsen

Jukka Seppälä

0400-730 487

     

Kerholehti "FORD-FREAK"

 

 

Päätoimittaja

Jyrki Peltonen

050-5465936

Alapäätoimittaja

Seppo Kokko

040-5897 348

Toimitus

Johtokunta

 

Webmaster

Mika Aarnio

0400-74117

Satunnaiset avustajat

   
     

Ilmoitushinnat

1/1 sivu

100 eur

 

1/2 sivu

68 eur

 

1/4 sivu

34 eur

     

 


Kerhon kokouspöytäkirjat ova luettavissa täällä

Yhdistyksen sääntökirja

 

Kerhon paloauto

Yhdistyksemme oman paloauton...

FFCF paloauto

...omat sivut löydät klikkamalla kuvaa!

Kerhopaloautotalkoita pidettiin  viikonloppuna 12.-13.8. Kuvia operaatiosta löytyy  FFCF Photoserveriltä

 

 

 
   

 

     

Ford-Freak Club of Finland FFCF Ry © 2006

Best viewable with IE6 & Firefox 1.5 1024 x 768
MEK@2006

Created 2.6.2006 Updated 11.4.2009