Olen syntynyt 1968 ja viettänyt lapsuuteni Helsingissä. Pikkuhiljaa olen siirtynyt kauemmaksi keskustasta ja nyt asumme rouvan kanssa ”susirajan” takana eli Kehä 3:n ulkopuolella Vantaalla. Rehellisyyden nimissä, jos olisi ollut kaupunkilaispojalla vähän enemmän siviilirohkeutta, niin olisi pitänyt muuttaa vielä vähän kauemmas. Olisi ehkä paremmin tilaa kaiken ”Aistikkaan paskan” säilyttämiseen… 

Kouluja tuli käytyä koneinsinööriksi asti ja nyt ollaan oltu pomon myymänä väliaikaisena keikkamiehenä kohta 15 vuotta putkeen kaivostoimintaan keskittyvän firman hommissa konttorirottana. Kerhon jäseneksi liityin 1988. Kevätkokoukseen Pauligin huvilalle (siinä Sibelius monumentin vieressä) kuljin vielä julkisilla ja jalan koska opiskelijana harrastebudjetti oli noin 1000 mk vuodessa, eikä auto ollut vielä ajokunnossa. Muistan että noihin aikoihin piti valita, ostanko NOS kellon kojelautaan ($250) vai uusinko jarruosat. Oikeanlainen kello saatiin vasta joskus 2000 luvulla… 

Friikkilehdet löytyvät numerosta 2/88 alkaen ja esittelynumero sekä 1/88 on hyllyssä valokopioina, teoriassa kaikki numerot siis löytyvät… Kerhon T-paitoja on tullut piirrettyä ainakin toistakymmentä erilaista, minulla pitäisi olla melkein kaikista tekemistäni yksi käyttämätön mallikappale tallessa. Onneksi muutkin ovat niitä kerholle tehneet! Yksi omista suosikeistani on 10v paita johon piirsin lentävän 50 Fordin, taustakuvan nappasin Juhani Roosin scifileffajulistekirjasta josta löytyimyös tuo lausahdus: ”Comet, sinister ruler of a strange planet”! Ystäväni Tapani Tammiala piirsi puolestaan kasvot ihmisille joiden piirtämien ei ole minun lajini. 

Autoharrastus tuli tutuksi jo pienestä pitäen. Isällä on ollut harrasteautoja jo vuodesta 1959 ja 1938 Ford Fordor DeLuxen, joka on en- simmäinen harrastepelini, sain isältä kun täytin 18 vuotta. Isä oli ostanut sen vuonna 1961 luokkakaverinsa isältä, ajanut sillä noin 10 vuotta käyttöautona ja laittanut ystävänsä navetan ylisille talteen. Kun auto tuli minulle, se oli siis seissyt reilut 15 vuotta. Pienellä jumppaamisella saimme koneen käyntiin, mutta 11 tuuman trukkikytkin oli ja pysyi jumissa. Kytkimen irrotuksen vielä ulkoistin, mutta sen jälkeen on yritetty tehdä kaikki asiat mahdollisuuksien mukaan itse. Seuraavaksi tuli hankittua 1965 Fairlane (ehkä 1989) kun kuvittelin ettei isän muissa masiinoissa ja 38:ssa ollut tarpeeksi puuhaa… Sillä tuli sitten ajettua pari vuotta, kunnes katsastusmies hylkäsi sen ”Ihan mätänä”. Viisas mies olisi tietenkin myynyt sen tai vienyt romuttamoon, mutta kun ei osaa luopua mistään niin se jäi nukkumaan ruususen unta isän tontille. Tarkoitus oli laittaa se kuntoon, mutta aina tuli jotain muuta mielenkiintoisempaa. Fairlane pääsi pari vuotta sitten ekan kerran ikinä (kylmän) tallin puolelle, katsotaan jos sen saisi joskus takaisin kilpiin. 

Lämmintä tallia minulla ei ole vielä ikinä ollut… Seuraava puuhasteltava, joka viivästytti Fairlanea oli Holstin Samilta ostettu 1930 Model A Roadster vuonna 1999. Tämä oli minulla noin 10 vuotta ja siihen tuli mm. tehtyä aika suurella vaivalla (rahasta puhumattakaan) viritetty lättäpäänelonen. Aakkonen tuli kuitenkin myytyä eteenpäin mm. siitä syystä, ettei rouva oikein ikinä innostunut siitä, hänen sanojensa mukaan ”Se haisee, sinne sataa sisään, se on ruma ja siinä tulee merisairaaksi…” Totuuden nimissä pikkaisen kyllästyin neloskoneeseen, olen aina pitänyt lättäpääkasia “ainoana oikeana moottorina” ja lisäksi avoautoilu Suomen oloissa on hieman haasteellista masiinoilla joissa ei ole mitään lämmityslaitetta… Nettimaailma oli mullistunut 2010 luvulle tultaessa ja sieltähän löytyi vaikka mitä. Pienen pulaamisen jälkeen hankin vuonna 2011 Pohjois-Dakotasta 1933 Ford Station Wagonin. Olemme aina isän kanssa ihailleet niitä, mutta ennen nettiä ei sellaisen hankinta tuntunut edes mahdolliselta. Woody oli paras mihin oli varaa eli koriltaan riittävän hyvä, ettei paljon tarvinnut opiskella puusepäntaitoja, mutta aikamoinen ”Basket Case” eli moottorin lohko oli konehuoneessa, mutta kaikki muut osat takakontissa. Tämän sain katsastettua vuonna 2016 ja sillä on nyt sitten ajeltu. Vaikka ajatuksena oli joka toinen vuosi ulkoiluttaa -38:ia, niin kovin montaa kertaa se ei ole onnistunut vaan Woodie on ollut pääsääntöisesti liikkumavälineenä. 

Keväällä 2015 sain itselleni perusteltua vielä yhden hankinnan, eli halusin ajella kesät talvet mukavalla jenkillä. Nettiautosta löytyi 1991 Ford Crown Victoria Farmari, vanha ahvenanmaalainen hautausauto joka oli ollut uutena ensimmäiset 10 vuotta ykkösautona ja seuraavat 10 vuotta vara-autona. Mittarissa oli vain 80 tuhatta mailia ja kyyti oli sen mukaista. Viisi vuotta ympäri vuoden ajeltuani alkoi säälittämään loskapaskassa ajelu (ja harmittamaan joka kesä suurentuneet alueet jotka piti paikkamaalata), ja LTD pääsi suorittamaan ”kesäkäyttöauton” virkaa vuodesta 2019 eteenpäin. Ja jottei hommat lopu on vielä ”eläkeläisprojekti”. Mutta tästä lisää toivottavasti 10 vuoden kuluttua kun masiina on halutunlaisena kilpien välissä. Tulevaisuus näyttää mihin tämän kanssa päästään, rahaa ja aikaa tarvitsisi lisää kun on tällainen laiskuri joka tykkää katsella telkkaria… 

Viimeisenä päivityksenä kerrottakoon, että 38:aan piti tehdä viime kesänä vain jarruremontti, mutta pääsylinteriä auton alta kaivaessani löysin tämän vanhan suomiauton rungosta ainakin 5 murtumaa, joista kolme oli tulipellin alla olevissa runkoaisoissa. Eipä ihme, että etupään pellit ovat aina tuntuneet istuvan vähän vinkkelissä. Nyt on sitten koko auto purettu ja runko korjattavana Taluksen Arilla. Arilla on vempeleet, joilla hän saa vedettyä rungon suoraksi ennen repeämien hitsaamista. Mainittakoon vielä, että runko ei ole mätä, vuosikymmenien huonot tiet (jotka eivät tunnu vieläkään parantuneen, vaikka ovatkin jo asvaltoitu) ovat vain tehneet tehtävänsä. Samalla suoritetaan vaihteiston huolto, synkronointi ei ole näinä yli 30 vuotena ikinä toiminut ja koneeseen on tarkoitus loihtia vähän lisää tehoa, tai ainakin kiiltoa…