Varapresidentti
Pasi Ahonen
Hei vaan kaikki Ford Freakit. Minut valittiin uutena jäsenenä hallitukseen kerhon syyskokouksessa. Osan teidän kanssa olemme jo ehtineet törmätä kerhon tapahtumissa tässä viimeisen puolentoista vuoden aikana, jonka olen kerhossa ehtinyt olla.
Olen 49-vuotias paljasjalkakenkäinen Stadilainen ja parkkeeraan Vicin Paloheinään, jossa asun perheeni kanssa. Perheeseeni kuuluu vaimo, kaksi lasta ja koira. Työskentelen pääasiallisesti tuolin ja näyttöjen välissä, tai neuvotteluhuoneessa juomassa kahvia, OPn keskusyhteisössä. Jenkkiautot ovat olleet sydäntä lähellä jo lapsesta lähtien, ja ahmin silmät suurena Töölön kirjastosta, kaikki jenkkejä sivuavatkin kirjat. Matkalla oli yksi jobbariliike, jonka pihaan tuli pysähdyttyä pällistelemään jenkkejä. Tosin siellä oli yleensä Aspeneja, mutta ehkä aika on kuitannut nämä synnit… 1994-1995 alkoi kär- pänen puremaan rankemmin, kun kavereilla oli autoina Thunderbirdiä, Econolinea, Rancheroa ja muun uskoisten pelejä. Niiden etu- ja takapenkeiltä tavoiteltiin oikeaa tunnelmaa. Ensimmäinen kerhon tapahtuma, johon osallistuin, oli 2022 Freak Cruising Weekend Karjalohjalla, paikalle saavuin Aholan Samilta saaman tiedon innoittamana. Pöhinä ja ihmiset vaikuttivat sen verran mukavilta, että päätin saman tien liittyä joukkoon iloiseen. Loppukesänä tuli Malmin tapahtumat ja Forssan Pick-Nick käytyä, ja tänä vuonna tapahtumia ja kilometrejä kertyikin jo ihan mukavasti.
Oman FoMoCo-tuotteen makuun pääsin vasta 05/2023, kun Samin (ja Samin nuorimman lapsen) kanssa käytiin Lahdesta hakemassa Pohjois-Carolinan donitsiensyöjien entinen partioauto Crown Victoria käyttöautoksi. Toukokuussa -23 lähdettiin Samin kanssa Lahden liepeiltä hakemaan vuoden 2009 P71:stä, eli Ford Crown Victoria Police Interceptor 4-Door Sedania. Auto oli toiminut Fayettevillessa, Pohjois-Carolinassa paikallisen poliisin Fleet-autona. Auto ei ole ollut ns. panda-maaleissa, vaan se on rullannut St. Thomasin kokoonpanolinjalta Street Appearance Package -varustuksella. Omaksi FoMoCo-autoksi valikoitui P71 jonkin kumman perversion takia. Mulla ei ollut tallin puutteen vuoksi mahdollisuutta ottaa kesäautoksi sellaista, jonka olisin halunnut, joten otettiin sitten käyttöautoksi eläköitynyt jeppeauto. Pikkuremonttien, radion vaihdon, koteloiden ruostesuojauksen ja lämppärin asennuksen jälkeen tämä on toiminut ympärivuotisena kuljettimena työ- ja vapaa-ajan matkoilla. Ja onhan se vaan hienoa ajaa leveä virne naamalla euro- ja japsikinnerien jälkeen.
Tavoitteena on vielä tehdä Viciin pieniä korjauksia ja muutoksia, kuten harrastaminen taitaa edellyttää. Pieni pelko perseessä tilasin jenkeistä Carfax Vehicle History Reportin, eli Vicin kolari- ja korjausraportin, ja vapisevin käsin aloin tavaamaan kolarihistoiaa (jenkkileffoista nähtyjen poliisi- autojen kohtaloita kauhistelleena). Onneksi raportista löytyi vain vähäisiä kolareita (tosin eri puolille koria), ja korjaukset oli teetetty kunnolla LaFayette(R) Ford Lincolnilla, North Carolina Motor Vehicle Dept:illa ja North Carolina Inspection Stationilla Fayettevillessä. Auton ja minut voi bongata kerhon tapahtumista, teltalta notkumasta ja kahvia kittaamasta.
Yhteystiedot